Seksiunia
En ymmärrä. Mikä ihme minua vaivaa? Onko kevät tullut liian aikaisin? Miksi olen nähnyt seksiunia pitkästä aikaa? Vaikka olen nykyään aseksuaali ja täysin masturboimaton frigidi.
Ensimmäisessä unessa eräs julkisuuden henkilö paneskeli minua perseeseen. En ollut kovin halukas anaaliseksiin mutta suostuin siihen lopulta koska tykkäsin miehestä niin kovin. Mies avasi ensin peräaukkoani sormellaan. Sitten hän laittoi rutkasti liukuvoidetta peppuuni ja kyrpäänsä. Kun mies oli sisälläni ei se hyvältä tuntunut muttei sattunutkaan.
Toisessa unessa olin naimisissa minua huomattavasti isokokoisemman miehen kanssa. Enkä viittaa isokokoisuudella nyt hänen... miehuuteensa vaan muuhun. Meille oli lapsiakin siunaantunut. Olisimme halunneet paneskella koko ajan mutta omaa rauhaa ei tuntunut löytyvän millään. Lopulta menimme taloyhtiön yleiseen vessaan. Liian myöhään huomasimme että toisessa vessakopissa oli joku, ja se joku kutsui poliisit paikalle siveettömän käytöksemme takia. Poliisien tullessa paikalle meillä oli vielä vaatteet päällämme, emmekä siis heidän mielestään olleet tehneet mitään väärää. Heti poliisien lähdettyä jatkoimme puuhiamme.
Myöhemmin yritimme sekstailla omassa makuuhuoneessamme. Mutta yksi lapsistamme oli nähnyt painajaisen ja pyysi päästä nukkumaan keskellemme. En voinut uskoa korviani kun mieheni suostui siihen. Menimme sitten ensin asuntomme kirjastoon ja sen jälkeen vessaan paneskelemaan. Suosikkiasentomme oli takaapäin seisaaltaan.
Pelkään että tällaisten unien takia kuolleet seksihaluni heräävät taas henkiin. Se ei olisi jo kohtalonsa hyväksyneelle ikineitsyelle hyvä juttu.
